"Vakavuudesta kohti leikkisyyttä"

Psykofyysiseen fysioterapian kokemus suhteessa suorittamisen havainnointiin.

"Olin aina ollut se, joka otti kaiken vakavasti. Suorittaminen, kontrolli ja täydellisyyden tavoittelu kulkivat mukana huomaamatta, kunnes ne alkoivat tuntua kehossa. Jännittyneet hartiat, puristava tunne rinnassa, mieli jatkuvasti valppaana – ikään kuin olisin koko ajan varautunut johonkin.

Kun aloitin psykofyysisen fysioterapian, huomasin, miten syvällä vakavuus minussa oli. Kaiken piti olla hyödyllistä, järkevää ja hallittua. Kun minua pyydettiin liikkumaan vapaasti ilman päämäärää, en aluksi osannut. Kehoni tuntui jäykältä, mieleni halusi tietää, mitä tästä pitäisi oppia. Mutta kun uskalsin päästää irti edes hetkeksi, tapahtui jotain uutta.

Huomasin, että liike voi olla myös kevyttä. Että kehoni ei tarvitse aina "suorittaa" ollakseen arvokas. Että nauru, kömpelyys ja kokeilu eivät ole merkkejä epäonnistumisesta, vaan elossa olemisesta.

Vähitellen löysin leikkisyyden takaisin. Ei tarkoittaen sitä, että kaikki olisi kevyttä ja huoletonta, vaan että vakavuuden rinnalle mahtui myös keveyttä. Opin ottamaan askeleen taaksepäin, hengittämään syvemmin ja kysymään itseltäni: "Voisiko tämä olla helpompaa?"

Ja lopulta ymmärsin – elämä ei ole tehtävä, joka pitää suorittaa oikein. Joskus se on tanssi, joskus leikki, joskus vain hengitys. Ja se riittää."

02/2025